Täällä ihmiset ei tiedä niin kauheesti Suomesta. Vaikka sukujuuria onki joka puolelta maailmaa ja väki vertailee: "mussa on hollantilaista ja italialaista ja japanilaista ja norjalaista" "oo, mun isoisoisoäiti oli Saksasta", en oo vielä tavannu ihmistä, jonka suku olis Suomesta. Suurin osa kuitenki tietää, että se on Pohjois-Euroopassa, ja aika moni niputtaa sen jotenki samaan Ruottin kans. Oon toki parin ihmisen käsityksiä joutunu korjaamaan: "ei, Suomi ei oo saari Kanadan yläpuolella" tai "Suomi on ihan oma maa, ei osa Puolaa."
Moni on yllättyny siitä, että kuuntelen samaa musiikkia tai käytän samanlaisia vaatteita ku paikalliset nuoret. Kaikki jotenki olettaa Suomen kauheen erilaiseksi paikaksi. Useimmiten multa on kysytty jotain urheiluun tai ruokaan liittyvää, esim. onko Suomessa golfia, popcorneja, pingistä, mustikoita, keilausta tai pihvejä, mutta semmoseenki oon vastannu, että onko Suomessa tekstiviestejä. Ööö tekstiviestin keksijä oli suomalainen.
Osa ihmisistä kuvittelee, että Suomessa on koko ajan kylmä ja lunta ("asutteko te jääluolissa?") ja on yllättyneitä siitä, että kesällä on lämmin. Osa taas ei voi uskoa, että on olemassa paikka, jossa on lumista monta kuukautta, ja vielä sitä samaa lunta, että se ei sula heti pois. Suomalaisten ulkonäkö on kuitenki kaikille melko tuttu, mä oon selvästi suomalainen, koska blondit hiukset ja siniset silmät.
Kaikista hankalinta näille ymmärtää on kuitenki mun nimi. Okei, "Jonna" ei oo enää "Zona" vaan "Jounaa", mutta sukunimi... Ihmiset ei edes suostu sanomaan sitä. "Latva" menee hyvin "Läetvä":nä, mutta "Kyyny" on vaan ihan mahdoton. Ei nää osaa lausua y:tä.
Ja että ollaan vähä tasapainossa, mainitten muutaman jutun, joista oon yllättyny USA:ssa.
Ekaksi: luulin, että täällä päin sataa koko ajan, mutta kertaakaa ei oo satanu päiväsaikaan ja on ollu itse asiassa ihan aurinkoista. Jee!
Toisena: okei, tiesin kyllä, että ruoka täällä ei oo kauheen terveellistä, mutta se, että pystyn vieläki laskemaan yhden käden sormilla kerrat, ku oon syöny kotona tehtyä ruokaa, menee vähä yli. Onko pakko koko ajan syödä vaan ravintolaruokaa? Eikö se oo jo kallista?
Kolmas: en tajua, miten ihmiset halailee koko ajan ja jaksaa olla niin kauheen positiivisia ja innostuneita kaikesta, ja pyytää anteeksi tai kiittää ihan joka asiasta.
Ja viimesenä: luulin, että Amerikassa käytetään normaaleja postilaatikkoja ja ne semmoset pitkulaiset mail boxit punasen "viirin" kans on olemassa vain elokuvissa. Mutta ihmiset ihan oikeesti käyttää niitä! Hihiii söpöä.

Semmonen teksti tällä kertaa. Palaan varmaan täs parin päivän sisällä viime aikojen kuulumisten kanssa, mutta siihen asti moi. Klikatkaa "read" ja laittakaa kommenttia, liittykää lukijaksi ja mä meen nyt nukkumaan.
Haha perus jenkit :D Mutta toisaalta, en mä ainakaa tiiä yhtää mitää jostai Afrikan maista että ehkä mun ei kannata arvostella :D
VastaaPoistaIhana muute toi sun banneri, ihan mielettömän hieno kuva sulla siinä! :D
Noo toisaalta totta joo:DDdd ja voii kiitos paljon:--)
PoistaOn niin ikäväikävä suaa♥ ja haha, aika hassuja nua kysymykset:D
VastaaPoistayhyhyy mullaki suaaa♥ ja joo ihan mielenkiintosia:D
PoistaMä en kestäis olla sielä, ikinä en menis amerikkaan, koska ne luulee et jenkit on koko maailma suurin piirtein, ja ne on niin helvetin tyhmiä! just esim suomen suhteen. huoh.
VastaaPoista:DDDDDDDDDDDdddd joo kyllä täysin samaa mieltä, Suomenhan kuuluis olla se maa, josta kaikki tietää kaiken, koska Suomihan on melkein sama asia, ku koko maailma:)
Poista