käyntikortit ja pinssit: check!

  250 kpl käyntikortteja tuli postista tänään ja viikonloppuna sain väsättyä 283 pinssiä. Alle viikko lähtöön, enkä oo ees alottanu pakkaamisen suunnittelua. Äää muutenki muka viel kauheesti tehtävää. Mä oon oikeesti melkein vuoden poissa. Hui, moi!

Miksi?

  Alotin tän tekstin joskus kaaaauan sitten, mutta en oikein tiedä, miks en oo jatkanu tätä aiemmin loppuun ja julkassu tätä. Mutta tässä siis kerron, miksi mä lähden vaihtoon, miks Rotareiden kautta ja miks just USA. Ja koska aattelin, että tää mun blogi on ihan tylsä ja kuvaton, koska en oo vielä siellä Amerikassa ottamassa kuvia, enkä nää mitää ideaa siinä, että täyttää tekstinsä joillain random kuvilla We♥it:ista (samat aforismit niis aina on), laitoin kuvia Ruisrockista Macklemoren & Ryan Lewiksen keikalta, koska se ei riitä, että niillä sillon taannoin spämmättiin Facebook ja blogiteksti, ja kaikkihan niistä haluaa kuvia nähdä, right? Ja ei, edellistä virkkeestä ei voinu jättää pois yhtäkää sivulausetta.

  Olin ala-asteella, oltiin äitin kans tulos autolla jostain, ja äiti yhtäkkiä sano, että jos se pystyis muuttamaan nuoruuttaan, niin se olis lähteny vaihtoon. Mä en ollu sitä ennen kertaakaa miettiny mitää vaihtoon lähtemistä, ei kukaa meidän sukulaisista tai tuttavistakaa ollu mitää sellasta tehny, enkä mä oikein mistää muualtakaa ollu vaihto-oppilaana olosta kuullu. Mutta siinä me sitte automatka siitä puhuttiin ja rupesin miettiin, ettei mikään huono idea. Oikeestaan siitä asti oonki sit suunnitellu mun tulevaisuutta sillee, että ala-asteen jälkeen yläaste, sitten vuosi lukiota, vuosi vaihdossa, vielä kaks vuotta lukiossa, ja sitten jotain. 

  Viime syksynä sitten laitettiin haku menemään, tuo järjestö oli aika selvä, ku iskä kuuluu Rotareihin ja muutkin Jurvasta on lähteny just sen järjestön kautta. Muutenki täältä ei ollu halukkaita lähtijöitä ku minä ja Elina, ja koska Elina pääsi toisen Rotary-klubin kautta, oli se aika varmaa, että mäkin täältä pääsen Rotareiden kautta maailmalle lähtemään. Koulumenestystä on riittävästi, Me can tala English tarpeeksi, eikä mulla oo mitää sairauksia tai muita rajoittavia tekijöitä. Joten mä en sitte edes laittanu hakemuksia muille järjestöille, pidin sitä USA:han pääsyäki niin itsestäänselvyytenä, koska "on aina ennenki kaikki sinne päässy".

  Sitten. Helmikuun 21. meillä oli outbound-koulutus Härmässä. Oltiin siinä auditoriossa tai jossain, ja vuorotellen kaikkien nimet ja maat, joihin hakemus oli lähetetty, heijastettiin valkokankaalle, ja mun nimen perässä luki Australia. Loppukoulutuksesta ei oo oikein mitään muistikuvaa, keskityin vaan siihen, että en itke muitten nähden. Itkin vasta automatkan kotiin. Taisin sinä iltana kirjottaa kauheen angstipostauksen ja vihata Australiaa ja kaikkea muutaki, mutta kyllä mulle lopulta paikka Jenkkeihin löyty! En oikein ees tiedä, ketkä tota mun asiaa on järjestelly, mutta jos joku niistä sattuu tätä lukemaan, niin ihan oikeesti jättisuuri kiitos kaikille! Mun ei tarvinnukkaa lähteä jonku kaupallisen järjestön kautta, tai luopua mun unelmista!

  Sitten taas tämä: Mikä tähän joku vaihtarille sopimaton painoittava kirosana (en mä oikeesti kiroile) siinä Amerikassa ny sitte on? Ameriikan Yhdysvallat, aika mainstream ykköskohde vaihtovuodelle. USA:sta haaveilevat ihmiset on kuulemma pinnallisia, haluaa sinne, koska on kattonu jotain tv-sarjoja ja leffoja ja lukenu kirjoja, ei se sit oikeesti oo sellasta se elämä siellä, pettyy vain ku tajuaa, että ne amerikklaiset onki vain ihmisiä. Arvatkaa mitä. Mä oikeesti tiedän, että ne ei oo kaikki kaljamahaisia teksasilaisia cowboy-hattu päässä, Jersey Shoressa sekoilevia Snookeja, tai supersöpöjä urheilijapoikia, jotka keksii maailman ihanimman tavan pyytää tyttöystäväänsä Promiin.

  Miksi mä sitten haluan sinne? Siellä ei oo tuhansien vuosien kulttuurihistoriaa, siellä ei oo eksoottista kieltä, ei edes erityisen eksoottista luontoa, ihmiset on ihan normaaleja ja ehkä jopa vähän normaalia läskimpiä. Niimpä. Ei mitään nähtävää. En mä oikeesti tiedä, mikä siellä on, mutta se nyt vaan sattuu oleen mun unelma, problem? Yks syy on se englannin kieli, mutta se ei selitä sitä, etten halunnu Australiaan. Ehkä mä sitte kuitenki loppujen lopuksi vaan oon niin aivopesty kaikkien medioiden (mediojen?) kautta siihen, että Yhdysvalloissa kaikki on paremmin, aamen. Mä haluan sinne elämään high school -teinin elämää. Oon sanonu jo aiemminki tän, mutta mä haluan kokea Amerikan.  

  Vaihtoon lähteminen on varmasti yks mun koko elämän hienoimmista kokemuksista. Tai no melkein pakostaki ainaki ihan erilainen, ku mikää, mitä mä oon tähän mennes kokenu. Oppii lisää kieltä ja kulttuuria, ja näkee erilaisia tapoja elää. Mutta suurin on varmaan se henkinen kasvu. Ei kukaa palaa vaihdosta samana ihmisenä, ku sinne lähti. Koska siinä elää sen vuoden ilman perhettä, lemmikkejä, kavereita, jotkut mua vähemmän säälittävät jopa ilman poika- tai tyttöystäväänsä. Eikä siellä vaihdossa voi syödä samoja ruokia ku täällä, tai välttämättä pukeutua samanlaisiin vaatteisiin. Ei mun host-perheet varmaan anna mun käyttää kahta tuolia aina ku syön, eikä ne ymmärrä sitä, että järjestän kananmunat laatikkoonsa symmetrisesti. Mun pitää muuttua ihmisenä, toivottavasti vähä aikuisempaan suuntaan. Ja mä palaan sieltä valtameren toiselta puolelta sitte ens kesänä lihavampana ja köyhempänä, mutta henkisesti sata kertaa rikkaampana.

  Ihmiset kysyy multa jatkuvasti, jännittääkö. Öö ei. Yheksän päivää lähtöön, pitäiskö jännittää? Ehkä mä en oo vaan vielä oikein tiedostanu tota mun lähtöä. Oikeesti, en oo ees itkeny kertaakaa. Mulla on varmaan ollu niin kiireinen kesäloma, etten oo edes oikein kerinny ajatella ja käsitellä sitä asiaa, että mä reilun viikon päästä jätän mun elämän täällä Suomessa vuodeksi. Mutta ku ihan oikeesti, mitä täs ny pitäis jännittää? Ehkä korkeintaan sitä, että saanko mä sieltä yhtää kaveria, vai istunko mä koko vuoden kaikki ruokatunnit yksin omassa pöydässäni ja kaikki kattoo mun päälle ja kuiskuttelee, että toi on se weirdo suomalainen vaihtari. 

  Semmosia ajatuksia tällä kertaa. Varmaan jäi vielä paljo sanomatta, mutta olin just viikon riparilla isosena, niin tässä kello kaksi perjantai-iltana univelkaisena ja väsyneenä ei tähän hätään keksi muuta sanottavaa. Saa laittaa kommenttia ja kysellä ja liittyä lukijaksi. Ja klikata tosta "read", olis ihan kiva. Kirjotan varmaan ens viikolla seuraavan kerran, heippaaaa.
  Jaa ja anteeksi, että noi kuvat on liika pieniä ja kaikki vaan vasemmas laidas, mutta nyt ei ihan oikeesti huvita taistella tän teknologian kans enää, joten toivotaan, ettei kuvien kapeus aiheuta kellekkää aivoverenvuotoa tai muuta vastaavaa ongelmaa. Kyllä mä vielä johonki tekstiin laitan oikeen kokoset kuvat.

Kuulumisia, lisää Rotareista ja muusta, ja vielä vähä lisää tekstiä

  ...Mun otsikot on aina niin omaperäisiä! Ei mutta tulin nyt kertomaan, missä tällä hetkellä mennään tän vaihtoasian kanssa, koska ei oo tullu hetkeen tänne mitää kirjoteltua. Lentoliput on, vakuutukset on maksettu, ja eka isäntäperhe on lähettäny sähköpostia! Perheeseen kuuluu äiti, isä, kaks tyttöä ja kissa. Toinen tytöistä on 16-v, mutta se lähtee Kroatiaan vaihtoon, niin en sen kans saa viettää aikaa, ku vaan elokuussa. Toinen tyttö on 12-v, ja siitä tuleeki mulle sit ihan kunnon pikkusisko, hihii vähä vaihtelua näihin pikkuveljiin! Toisista perheistä en oo kuullu mitää, mutta eiköhän ne kaks muutaki isäntäperhettä sen vuoden aikana selviä. Ku Rotareillahan on tää käytäntö, että nuoret on vuoden aikana noin kolmessa eri perheessä, ilmeisesti sen takia, että ei kiinny liikaa siihen yhteen perheeseen, ja jos vaikka ei tuukkaa niin hyvin toimeen sen perheen kans, ei tarvi viettää sitä koko aikaa niitten kans.
  Rotareista sen verran, että ne ei oo mikää kaupallinen vaihtojärjestö. Rotary on tämmönen maailmanlaajuinen hyväntekeväisyysjärjestö, jonka yhtenä tehtävänä on toimittaa tätä nuorisovaihtoa. Koko maailma on jaettu maantieteellisesti piireihin, tää piiri, mihin täällä Suomessa kuulun on 1380, ja piiri, johon meen, on 5020. Tuo 5020 on yks maailman laajimmista piireistä, ja se kattaa Washingtonin osavaltion länsiosat ja Kanadasta tuota Vancouverin seutua. Näissä piireissä on vielä sitten klubeja, suunnilleen 1 per paikkakunta, vaikka isommilla paikkakunnilla taitaaki olla useampia. Vaihdot tapahtuu tän klubin kautta, ja se on ihan kirjaimellisesti vaihto, eli kun mä lähden Jurvan klubin edustajana maailmalle, niin mun tilalle tulee tänne vuodeksi tyttö USA:sta.
  Port Orchadin Rotary-klubi tekee kuulemma paljo matkoja maarajojen yli, eli tuun ton vaihtovuoden aikana viettämään aikaa myös Kanadan puolella. Sen lisäksi toi piiri 5020 järjestää matkan Kaliforniaan, sisältäen mm. neljän päivän Disneyland-liput ja kunnon turistikierrokset Los Angelesissa. Oon niin innoissani tosta matkasta, vaikka olihan sillä nyt hintaaki, mutta Los Angeles ja Kalifornia nyt on vaan ihan unelma! Vaikka mulla ei ihan oikeesti ollu mitään väliä, mihin päin Yhdysvaltoja meen, olis se silti ollu ykkösvaihtoehto toi Kalifornian osavaltio. Oon kuitenki supertyytyväinen Washingtoniinki, olisin ollu iloinen, vaikka olisin viettäny koko vaihtovuoden jossain Alaskassa jääkarhujen seurana.
  Eli pääsen syksyllä Los Angelesiin, pitkin vuotta Kanadaan, ja noin yhdeksitoista kuukaudeksi Seattlen viereen. Noi kaikki matkat on tietty vaan plussaa vaihtovuoteen. Jossain koulutuksessa sanottiin, että olis ihan hyvä, jos vain pysyis sielä kohteessaan, mutta en mä nyt turhan usein Euroopan ulkopuolella oo käyny (öö 0 kertaa), joten on se mun mielestä kiva sitte tutustua vähä muuhunki Pohjois-Amerikkaan, vaikka pitäähän sitä olla tyytyväinen siihen kaupunkiin, mihin sijoitetaan, eikä haaveilla Route 66:sta tai Coast To Coast -matkasta. Monen haave on varmasti New York, ja arvatkaa mitä; mä pääsen sinnekki! Kaikki Suomesta USA:n tai Kanadaan lähtevät viettää ennen varsinaisia vaihtopaikkojaan muutaman päivän New Yorkissa, käydään läpi kaikki Empire State Buildingit ja Vapaudenpatsaat, mennään Broadwaylle musikaaliin ja maailman kuuluisimpaan Näsinneulan tapaseen pyörivään ravintolaan. En mä teistä tiedä, mutta mun mielestä kuulostaa aika übermahtavalta!

  Mitähän vielä...? Niin joo! Mulla oli viisumihaastattelu viime viikon maanantaina Helsingissä. Se meni ihan hyvin se haastattelu, muttah... Se haastattelu pidettiin Yhdysvaltain konsulaatissa ja paikalla oli paljo muitaki USA:han meneviä Rotary-vaihtareita. Siihen rakennukseen mentiin yksitellen sisään painamalla summeria ja kertomalla nimensä. Sitte ku pääsi sisälle, mentiin tietylle hissille ja noustiin vitoskerrokseen. Ku menin hissiin, rupes heti vähä jännittään, koska se hissi oli sellanen ihan mini, johon mahtu vaan yks henkilö, ja näytti tosi vanhalta. Menin kuitenki vitoskerrokseen asti, mutta se ovi ei aukeutunu. Yritin olla rauhallinen ja odottelin hetken, ja sitte päätin soittaa sen hätäpuhelun. Mutta ei se mua mihinkää yhdistäny, piipitteli vain, ja sitte yritin koputella siihen oveen, jos joku ulkopuolella tajuais, että oon jumissa sielä. Hetken päästä joku avas sen oven ulkopuolelta ja oli tulos hissiin ja mä pääsin pois ja sillon mä tajusin sen. Se hissin ovi olis ihan ite pitäny työntää auki. Vissiin vähä blondi taas matkas... (Nyt joku paikalla ollu facepalmaa mulle ja lupaa itelleen, että ei kyllä tollasen maalaisjuntin kans vietä New Yorkissa aikaa.) Kävelin sitte siihen portaille istumaan ja odottamaan, että pääsee sisään, enkä sanonu kellekkää mitää. En mä tiedä, kyllä ne varmaan ne muut portailla odottelijat tajus, että mä sielä muutaman minuutin seisoskelin alle neliömetrin kokoses hissis ihan huvin vuoksi, mutta ei nekää mulle mitää puhunu. Huh, vähä hävetti! Jos olis ollu joku kaveri mukana, olisin varmaan nauranu, mutta en mä niistä ketää tuntenu, enkä sitte kehdannu yksin ruveta hihittelemään. Kaiken lisäksi, ku istuttiin siinä portailla, tais tulla joku "puhelu" kaiuttimista, jossa jotku naiset keskusteli, että tehtiin vissiin virheellinen hälytys hississä. Hups...
  No jos se riittäis hissisekoilusta. Venyy vähä pitkäksi tää teksti... Ite haastattelu ei oikein ollu mikää haastattelu. Siinä portailla luovutettiin passit ja mentiin yksitellen turvatarkastuksiin. Sitten odottelemaan huoneeseen, puhumaan lasiseinän läpi ekalle naiselle, jolle luovutettiin kaikki paperit, sitte odottelua, sitte toiselle naiselle antamaan sormenjäljet, odottelua, ja vielä kolmannen naisen juttusille. Ne kaks viimestä naista oli amerikkalaisia, piti oikein puhua engelskaa niille. Mutta sitte se oliki ohi, meni alle puoli tuntia tohon koko hommaan.

  Tässä viime viikolla saapui postista myös paketti, mun bleiseri! Ympäri maailman kaikilla Rotary-vaihtareilla on tälläset bleiserit, jotka päällä sitten edustetaan Rotareita ja omaa maata. Esim. lentokentillä saa kuulemma aina kunnon kohtelua, jos on bleiseri päällä, koska Rotarit ihan oikeesti on maailmanlaajuisesti arvostettu järjestö ja tiedetään, ettei niitten nuorisovaihtaritkaa mitää kriminaaleja oo. Joissain maissa voi ilmeisesti käydä ostamassa sen bleiserin vaikka H&M:stä, mutta Suomessa ne tehdään kunnon tilaustyönä yhdessä tietyssä liikkeessä, ja niistä maksetaan vajaa parisataa euroa. Nää bleiserit kerätään vuoden aikana täyteen pinssejä, joita muut vaihtarit on tehny tai hommannu, ja vuoden lopussa näytetään kaikki joiltain sinisiltä joulukuusilta täynnä eri maiden pinssejä. Ihan kivoja kuvia bleisereistä löytää vaikka vaan ihan kirjottamalla Googlen kuvahakuun "Rotary blazer".
  Mä ostin Lahden koulutuksesta 30 pinssiä. Se ei oikein riitä, yleensä vaihtareilla on monta sataa pinssiä. Joten pitäis vissiin pikkuhiljaa niitäki ruveta väsäämään tai teetättää jossain. Samoin käyntikortit, en oikein tiedä, mitä niitten kans tekee. Ei niistä oikein paljo oo missää puhuttu, ja muutki tuntuu olevan vähä epätietoisia niitten suhteen. Pitäis varmaan soittaa ja kysyä joltain, ettei sitte lähtöä edeltävänä päivänä tuu ilmotusta, että tarttet muuten viissataa käyntikorttia.

  Oliskohan siinä tarpeeksi asiaa yhdelle kerralle? Tais tulla oikein kilometripostaus, eikä pahemmin kuviakaa oo, ei iskä saanu edes tosta jeemullaonbleiseri!!!1-kuvasta hyvälaatuista. Mutta klikkailkaa "read", laittakaa kommenttia, liittykää lukijaksi, ja tehkää kaikkea muutaki, see ya!